Natura 2000 -ohjelma
Sisällys
I Yleistä

II Natura 200 Suomessa

III Luontodirektiivit

IV Suojelualueiden varmistaminen

V Rahoitus

VI Liminganlahden ekologiset perusteet Natura-kohteeksi

I Yleistä
Natura 2000 -ohjelman tarkoituksena on suojella tärkeitä lajeja ja luontotyyppejä. Suomessa on ennestään luonnonsuojelualueverkosto ja eri suojeluohjelmia, joilla on lähes sama tavoite kuin Natura 2000 -verkostolla.
II Natura 2000 Suomessa
Suomessa Natura 2000 -verkosto suunnitellaan kahdessa vaiheessa. Alustava ehdotus sisältää yhteensä 370 kohdetta, joiden yhteispinta-ala on 2.5 miljoonaa hehtaaria, joka on 7,4% Suomen pinta-alasta. Siihen sisältyvät kaikki kansallis- ja luonnopuistot. Niiden lisäksi on muita valtion mailla sijaitsevia merkittäviä suojelualueita, eräitä valtion retkeilyalueita sekä Tunturi-Lapin erämaa-alueita. Alustavan ehdotuksen ovat koonneet Metsähallitus ja Metsäntutkimus- laitos Suomen ympäristökeskuksen avustamina.
III Luontodirektiivit
Luontodirektiivi ei tarkkaan määrittele, millaisia suojelumääräyksiä alueilla tulee olla, vaan suojelu voi perustua lainsäädäntöön. Suomessa Natura 2000 alueista muodostetaan useimmiten luonnonsuojelualueita, mutta myös muunlainen suojelu on mahdollista. Lähtökohtana on kuitenkin, että kohdetta suojellaan riittävästi.
IV Suojelualueiden varmistaminen
Euroopan unionin komissio tekee päätöksen yhteisön tärkeinä pitämistä luonnonsuojelualueista vuonna 1998. Luontodirektiivin mukaan jäsenvaltioiden on tämän jälkeen mahdollisimman nopeasti  ja viimestään vuonna 2004 varmistettava, että kyseisellä alueilla luonnonarvojen säilyminen turvataan.
V Rahoitus
EU:n LIFE Nature -rahasto voi myöntää osarahoitusta Natura 2000 -verkoston toteuttamiseen. Kotimainen rahoitus saadaan mm. luonnonsuojeluun varattavista määrärahoista. Natura 2000 - alueilla on tavoitteena estää haitalliset luonnontilojen muutokset ja sen lisäksi
ulkopuolelta aiheutuvat vaikutukset suojelukohteisiin. Natura 2000 -alueilla voi kuitenkin jatkua sellainen jatkua toiminta, joka ei uhkaa sen luonnonarvoja.
VI Liminganlahden ekologiset perusteet Natura-kohteeksi:
  • Linnusto

100 kosteikko- ja muuta pesivää lajia
3 uhanalaista lajia Suomessa
31 lajia, joiden asuinalueesta EU:n jäsenvaltioiden täytyy erityisesti huolehtia
muutamia harvinaisia lajeja Suomessa
87 000-107 000 muuttolinnun levähdyspaikka

  • kasvisto ja kasvillisuus:

kasvillisuustyypit:

- edustavat rantaniittysarjat
- suolavihviläniityt, suolamaakasvillisuus ja rantalehdot  ovat vaarassa hävitä
- maankohoamisrannikon erikoisuuksia ovat fladat ja   glo-järvet
- maankohoamisen myötä irtikuroutuvia lahtia ovat esim. Lumijoen Kuppi ja
Oulunsalon Pajulampi

kasvilajit:

- vain Itämeren piirissä esiintyvä uhanalaiseksi luokiteltu vesikasvi
Upossarpio
- 19 silmälläpidettävää lajia,
jotka on luokiteltu valtakunnallisesti tai
alueellisesti uhanalaisiksi
- harvinaisia kotoperäisiä kasvilajia
- kasvilajit, joilla on kaksijakoinen
levinneisyys (ns. Ruijanesikko-ryhmä)

  • maankohoamisrannikko:

                    - kohoaa n. 8 mm vuodessa

 sorsjoe.gif (40970 bytes)

Tekijät: Sanna Fisk, Sanna Holappa, Jaana Lehtosaari, Jari Saari Ja Markus Takalo
Oulunsalon lukio, 1997 © MadMax