Otsikko
Sisällys
I Kortteisen tekojärvi

II Linnut

III Riistanhoito

IV Huomio

V Lisätietoja

I Kortteisen tekojärvi
Kortteisen tekojärvi muodostaa seuran alueella erinomaisen levähdyspaikan muuttomatkoilla ja
pesimisalueet vesilinnuille. Yleisimmät pesivät sorsalinnut ovat sini- eli heinäsorsa, tavi, telkkä ja
haapana sekä tukkasotka. Muita pesiviä ovat laulujoutsen, taivaanvuohi, silkkiuikku, heinätavi,
lapasorsa ja lehtokurppa. Muuttomatkalla käviöitä ovat alli ja metsähanhi sekä mustalintu.
II Linnut
Vesilinnut, jotka ovat myös muuttolintuja, muodostavat tärkeän riistakannan. Lintujen muutto vaikeutaa
yksittäisen seuran mahdollisuuksia kannan säätelyn suhteen. Vesilintumetsästyksen kehittäminen ja
parantaminen vaativat eri aluiden metsästäjien yhteistyötä ja yhteisymmärrystä yli valtakuntien rajojen.
III Riistanhoito
Erilaisilla riistanhoitomenetelmillä voidaan lisätä pesivän kannan määrää sekä saada muuttolinnut
viihtymään kauemmin alueella. Rauhallinen sorsastuksen aloitus pitää linnut kauemmin omalla
alueella, varsinkin muuttoon valmistautuvat sorsat lähtevät herkästi pois. Metsästyskauden alussa
tapahtuva verotus kohdistuu yleensä paikalliseen kantaan, siten alun liiallinen pyynti heikentää
seuraavan kesän pesivää kantaa.
IV Huomio
Sulkasatoisten emolintujen ampumista tulisi välttää. Ne ovat koko kannan arvokkaampia yksilöitä,
jotka jälleen keväällä palaavat uskollisesti pesimäalueileen. Varsinaiset sorsat kestävät verotusta
paremmin kuin koko sukeltajat, esim. sinisorsa 40 %, kokosukeltajat 10-20 %.
V Lisätietoja
Lisätietoja seurasta ja riistanhoitotyöstä antavatS

Seuran sihteeri Kari Räisänen, os. Vuonilantie 92620 Piippola
Seuran puh.joht. Matti Laukkanen, puh 08-8134210

VI Otsikko
© MadMax