Hankkeen avulla pyritään kehittämään uutta
teknologiaa hyödyntäviä opetusteknisiä
keinoja, joiden avulla voidaan tarjota opiskelijoille mahdollisuus ympäristöasioiden
opiskeluun ns. monimuoto-opiskeluna.Projektin
aikana
1) selvitetään
tietoverkoissa jo nyt oleva materiaali ja sen käyttökelpoisuus
Internet-verkko tarjoaa mihin oppiaineiseen tahansa hyvin laajan
oppimateriaalivaraston. Tässä hankkeessa on tehty linkkejä moniin ympäristö-
aiheita käsitteleviin tiedostoihin. Niitä löytyy runsaasti, ja käyttämällä
hakukoneita internetin käyttäjä saa juuri itse haluamiaan sivuja esille.
Erityisen hyviä ympäristöaiheisia sivuja löytyy ympäristöhallinnon
pääsivulta,
Kokkolan ammattikorkeakoulun ja Freenetin sivuilta.
Materiaalin käyttökelpoisuuden arviointikriteerinä on pidetty sitä, että
www-sovellus mahdollistaa tiedonhankinnan ja -käsittelyn, testaa opittua
asiaa sekä antaa mahdollisesti palautetta käyttäjälle (vuorovaikutteisuus).
Koska opiskelija eksyy helposti epäoleellisiin tiedostoihin, opettajan tulee
ohjata oppijaa hahmottamaan verkosta sirpaletiedoista koostuva kokonaisuus.
Kokonaisuuksien hahmottamisessa käsitekarttatekniikka on eräs hyvä
tiedonjäsentämistapa.
Opiskelu ei saa olla pelkkää surffailua tai
viihdettä, vaan ajatteluun,
luovuuteen, kokonaisuuden ymmärtämiseen ja olemassa olevan tiedon
prosessointiin on kiinnitettävä runsaasti huomiota. On kuitenkin muistettava,
että vaikka www-sivut ovat muuttuneet yhä vuorovaikutteisemmiksi ja
liikkuvaa kuvaa sisältäviksi, monimuotoista kokeellista havaintomaailmaa ei voi
täysin siirtää tietokoneen kuvaruudulle mm. rajallisen tiedonsiirtokapasiteetin
vuoksi.
2) valmistetaan materiaalia joko itse tai
yhteistyötahojen kanssa
(WWW- tai hypermediatuotteita mahdollista CD-ROM-levyä varten)
ja testataan niiden toimivuutta,
Projektin aikana on luotu erittäin kattava ympäristöaiheinen
kokonaisuus
Liminganlahden alueesta, mutta tutkimus on osittain laajentunut myös
Hailuodon alueelle. Materiaalia on hyödynnetty lukion kemian pakollisessa
kurssissa. Lisäksi luotua www-kokonaisuutta on pystytty hyödyntämään
moniin eri aineiden tutkielmissa. Projektin aikana tehdyt sivut tallennetaan
CD-ROM-levylle.
3) projektin edetessä saatuja kokemuksia
jaetaan muille oppilaitoksille
mm. internet-verkon kautta,
Tästä projektista muut oppilaitokset ovat voineet saada
internet-verkon
välityksellä ideoita omaan opetukseensa. Opetushallituksen Tieto-Suomi-
projektisivuilta on linkki Oulunsalon lukion koordinoimaan hankkeeseen,
jonka pääsivulta pääsee vaivattomasti etenemään. Lisäksi hanketta on
esitelty julkisesti monissa eri tilaisuuksissa (ks. loppuraportti) sekä
useissa julkaisuissa, kuten OTE-lehti, Rantalakeus ja muut paikallislehdet.
4) luodaan lähinnä
internet-yhteyksiä sellaisiin kouluihin tai laitoksiin,
jotka ovat kiinnostuneet ympäristöasioista,
Internet-yhteyksiä on luotu Turun alueen ympäristöasioista
kiinnostuneisiin
kouluihin, lintutieteellisiin yhdistyksiin, Liminganlahden opastuskeskukseen
ja Pohjoisen Luontokuvaajat ry:hyn.
5) rakennetaan toimiva
WWW-kokonaisuus projektista, jossa esimerkki-
tutkimuskohteena on Liminganlahti, jolloin lopputuotteena syntyy
valmis paketti ympäristötilan jatkuvaan seurantaan,
Projektin tuotteena syntynyt Liminganlahden ympäristöntilan
materiaalitietokanta
on sangen kattava. Se sisältää myös didaktisia ideoita sekä projektityöaiheiden
esimerkkejä, joiden tekemiseen kuluu noin kuusi tuntia. Osittain projektityöaiheet
soveltuvat myös peruskoulun yläasteelle, mutta etupäässä ne on suunniteltu toisen
asteen oppilaitoksille. Ala-asteet voivat hyödyntää tunnistamisoppaita sekä tehdä
ympäristöaiheisia eri oppiaineisiin liittyviä pienimuotoisia ryhmätöitä. Mikäli
oppilaitoksessa toteutetaan erillinen ympäristökurssi (laajuus noin 38 h), niin
kohderyhmä on hyvin motivoitunut käyttämään tämän projektin tuottamaa
materiaalia, joka on sellaista, että passiivisen tiedon vastaanottamisen sijasta
keskitytään tiedon prosessointiin ja aiemman tietopääoman kartuttamiseen.
Tällöin opiskelijoiden ajattelu ja ongelmanratkaisukyky kehittyvät. Koska monet
projektityöaiheet ovat laajoja, ne on tarkoitus tehdä yhteistoiminnallisena
ryhmätyönä, mikä kehittää nyky-yhteiskunnassa tarvittavaa tiimityötaitoa.
WWW-sivuja on runsaasti, jolloin navigointi saattaa tuottaa ongelmia.
Joka tapauksessa projektin pääsivulle pääsee ainakin takaisin kaikilta
Oulunsalon lukiossa tehdyiltä sivuilta. Käyttämällä Back- tai Go-käskyjä
eksymistä voi välttää. Jotta sivujen latautuminen toimisi myös 486-tasoisilla
koneilla, niin kuvien määrää on rajoitettu. Samoin latautumista hidastavia
animaatioita on äärimmäisen vähän. Aloitussivu on tehty niin, että se mahtuu
kerralla 800x600 pisteen näyttöön. Hankkeessa mukana olevien lukioiden
tekemät pääsivut on laadittu edelleen sellaiseksi, että käyttäjä pystyy
hahmottamaan siitä projektin kokonaisuuden. Linkit on tehty mahdollisimman
havainnollisiksi ja selkeäsanaisiksi. Projektista on mahdollisuus antaa
palautetta sekä sähköpostina että suoraan sitä varten tehtyyn lomakkeeseen.
Tavoitteena on ollut kaiken aikaa, että sivuja pystyy selaamaan myös
vanhemmilla selainohjelmilla. Värien käytössä on pyritty harmoniseen
lopputulokseen.
6) projektin avulla saadaan ihmiset
arvostamaan arvokasta
suojelukohdetta
Internet-verkkoon tuotetun materiaalin avulla jokainen kansalainen,
ja erityisesti
Rantalakeuden alueen kuntalainen, voi hankkia tietoa Liminganlahden
ympäristön tilasta ja siihen vaikuttavista seikoista. Projektiin liitetyllä
asennetutkimuskyselyllä voidaan mitata ihmisten asennoitumista
ympäristöaiheita kohtaan. Saamalla monipuolista lisäinformaatiota
kuntalaisten ympäristöasenteet voivat muuttua positiivisempaan suuntaan.
7) eri opetusmenetelmien kautta
pystytään toteuttamaan
ympäristökasvatukselle asetettuja tavoitteita.
Ympäristökasvatus on kasvatukselliseen ajatteluun perustuvaa
ympäristöasenteiden, -tietojen, -taitojen ja valmiuksien välittämistä niin,
että oppijan ympäristötietoisuus vahvistuu ( lähde: Kansallinen ympäristö-
kasvatusstrategia, Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja n:o 59, 1992).
Peruskoulun ympäristökasvatuksen tavoitteena on luonnon moninaisuuden
vaaliminen ja kestävän kehityksen edistäminen. Lukion opetussuunnitelman
mukaan opiskelijoiden tulee olla tietoisia ympäristön tilasta, jolloin he pystyvät
korjaamaan ympäristön tilaa vaarantavia ja kuormittavia tuotanto- ja elämän
tapoja (lähde: Lukion opetussuunnitelman perusteet 1994 ja Peruskoulun
opetussuunnitelman perusteet 1994).
Tehdyn WWW-kokonaisuuden myötä pystytään osittain kokemaan joitakin
elämyksiä, mitä Liminganlahti tarjoaa. Tällä projektilla on pyritty antamaan
tietoa ympäristön tilasta sekä siihen vaikuttavista tekijöistä. Opiskelussa on
tärkeää oppia havaitsemaan tuotanto-, kulutus- ja toimintatapoihin liittyviä
epäkohtia sekä virittämään pohdintaa siitä, miten voidaan vähentää luonnon
kuormitusta. Lisäksi on tärkeää oppia tunnistamaan arvokkaita ympäristökohteita,
kuten Liminganlahti, ja oppia arvostamaan niitä. Projektin avulla opiskelijat
on oppineet tutkimaan ympäristöongelmia sekä etsimään niihin ratkaisuja.
Opiskelijoiden omien tutkimusten avulla heidän ympäristöasenteet ovat
muuttuneet luonnon säilyttämistä ja kestävää kehitystä arvostaviksi. |